Luetaan yhdessä perheen kanssa

Isänpäivän lähestyessä monessa perheessä mietitään mukavinta tapaa viettää päivää yhdessä lasten kanssa.Miten isyyttä voisi juhlistaa? Minkälainen yhdessäolo jättää mukavat muistot sekä isälle että lapsille? 

Avaimen myyntipäällikkö Jussi Mustajärvi työskentelee kirjallisuuden parissa päivittäin. Kysyimme Jussilta, miten heidän perheessä rauhoitutaan yhdessäoloon. Moni taitaa jo arvata että lukemalla. 


Minkälainen perhe sinulla on, Jussi?

"Meidän perheeseen kuuluu isä, äiti sekä touhukkaat kaksoset: tyttö ja poika. Olen isänä kannustava, keskusteleva ja läheinen lapsille. Vietän paljon aikaa perheen kanssa."



Miten usein luette lasten kanssa yhdessä?

"Luemme kirjoja yhdessä oikeastaan joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Iltasatu on ollut yhteinen iltapuuha lasten kanssa siitä saakka, kun he täyttivät kolme vuotta." 


Minkälaisia kirjoja sinä haluat lukea lapsille?

"Luemme kaikenlaisia kirjoja ja välillä myös sarjakuvia. Itse luen lapsille mielelläni hyvin kuvitettuja tarinoita, joissa on sopivan kokoista tekstiä väsyneen isän silmille. Arvostan, jos kirjan jutut hauskuuttavat myös vanhempaa."

"Nostalgia toimii aina ja omia lapsuuden suosikkeja on mukava lukea. Näistä nousee mieleen heti Mauri Kunnas sekä Richard Scarry."




Mistä teidän perheen lapset pitävät?  

"Lapset ovat pitäneet esimerkiksi Tuukka Sandströmin ja Varpu Erosen Rontti-kissa -kirjoista ja Kuutarhurista. Tarinat ovat olleet niin hauskoja, että niille on naurettu yhdessä. Muita suosikkeja ovat olleet Tatun ja Patun seikkailut sekä erityisesti Paola ja Pirjo Suhosen Erikoiskoira Affe

"Molemmilla lapsilla on jo omia suosikkikirjoja, joten iltasadun aikaan on tärkeää, että kirja sopii molemmille. Kaksoset tuntuvat tykkäävän, kun tarinassa on useita sankareita ja niistä voi löytää oman suosikin."




Onko lapsille lukemisesta hyötyä?

"Lapset ovat tottuneet kirjoihin ja ovat kiinnostuneita lukemisesta. Toivon, että se auttaa heitä tulevaisuudessa lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen kanssa." 

"Kirjat ja lehdet ovat rauhallista viihdettä ja harjoittavat myös keskittymistä. Toimivat siis hyvänä vastapainona televisiolle ja muulle digitaaliselle viihteelle."


Mitä suosittelet muille vanhemmille iltasatuhetkiin?

"Kuutarhuri on ollut ihan huiman suosittu. Monipuoliset ja hauskat runot takaavat kiinnostuksen erilaisille lapsille. Kuvituskin on hauskaa ja kirja on sopiva pituinen iltasatukirjaksi." 

"Runot ovat myös kivoja lukea ja niiden kanssa on mukava eläytyä lukemiseen. 
Suosittelen lämpimästi!"




PS: Kuutarhurin tekijät Tuukka Sandström ja Varpu Eronen ovat tehneet yhdessä hieman isommille lapsille suunnattua Rontti-kissa -romaanisarjaa. Tänä syksynä ilmestyi Rontti-kissa noitakoulussa ja lisää on tekeillä. 



Tutustu kirjoihin Avaimen verkkokaupassa!