Pälvi Rantala: Keskustelua valvojien kanssa

Tuorein tietokirjani Valvojat. Tutkimusmatka unettomuuden historiaan (Avain) julkaistiin elokuussa 2022.

Kirjoitusprosessit ovat minulle aikaa, jolloin oma elämä tiivistyy tekstin ympärille. Valvojat -teosta kirjoitin korona-aikana, jolloin työhuoneesta tuli maailman keskipiste, ja lähes kaikki sosiaalinen elämä tapahtui tietokoneen ääressä.
 


Kun nyt ajattelen tuota aikaa, muistan yhtäältä kävelyt Kemijoen jäällä, jossa ei tarvinnut noudattaa turvarajoituksia, kun kilometrien säteellä ei näkynyt yhtään ihmistä. Toisaalta muistan työpöydän, jolta koneen lisäksi löytyi massiivisia pinoja kirjoja, muistiinpanoja, lippulappusia ja moneen kertaan alleviivailtuja ja tähtimerkkailtuja printattuja artikkeleja.


Valvojia kirjoittaessani en yllättäen ollut yksin: uppouduin juttelemaan, väittelemään, ideoimaan ja tunnelmoimaan lukuisten muiden unettomuutta kokeneiden ja siitä kirjoittaneiden, eri aikoina eläneiden ihmisten kanssa.


Max ja Marianne Weberin matkassa kulkeuduin 1900-luvun alkuun testailemaan, millä kaikilla keinoilla unettomuutta voisi hoitaa – kannattaisiko hakeutua kylpylään, kokeilla bromia tai kenties matkustaa lämpimämmille maille? Toisaalta Anton Tšehovin novelli vei minut Venäjälle, jossa lopen uupunut lapsenpiika Varjka koittaa pysytellä hereillä, vaikka isäntäväki vaatii hoitamaan tehtävän toisensa jälkeen.


Unettomuutta pohtiessa ei näköjään koskaan tiedä, kenen kanssa päätyy keskustelemaan – ja mistä aiheista. Sopisiko jutun juureksi vaikkapa valvottamalla kiduttaminen, tai perinnöllinen sairaus, joka estää nukkumasta? Tai ehkä sittenkin lempeämmät aiheet, kuten yöllisten kaupunkivaellusten tai luku- ja kirjoitushetkien nautinnollisuus.


Kirjoittaminen on aina keskustelua, ja tietokirjoittaminen on sitä moninkertaisesti. Vaikka kirjoittaminen tapahtuisi yksin, kirjoittaessa ei koskaan ole yksin: mukana ovat aina toiset tutkijat, ajattelijat, kirjoittajat, sekä omassa ajassamme että menneisyydessä.


Kun kirjoittaja tuo tämän keskustelun mukaan kirjaan, hän tekee palveluksen sekä toisille kirjoittajille että lukijalle. Toisten tekstien kunnioittaminen ja näkyväksi tekeminen on osa kirjoittamisen eettisyyttä, ja lukija taas voi löytää uusien lähteiden äärelle.


Nyt on kuitenkin aika kaivautua esiin omasta kirjoituskuplastani, ilmaantua takaisin maailmaan, jossa on eläviä, vilkkaasti ääneen keskustelevia ihmisiä ja siirtyä seuraavien kirjojen pariin.



Pälvi Rantala



Pälvi Rantala, Valvojat


Unettomuus on tuttua useimmille meistä. Valvojat avaa
näkökulmia unettomuuteen ristiriitaisena ilmiönä ja johdattaa
lukijan tutkimusmatkalle unettomuuden ja valvomisen kulttuurihistoriaan.
Valvojat tutustuttaa lukijan erilaisiin valvojiin: eri aikoina, erilaisissa
kulttuureissa eläneisiin ihmisiin, jotka syystä tai toisesta, tahtoen tai tahtomattaan,
valvovat öisin.


FT Pälvi Rantala on kirjoittanut kylähulluudesta, pohjoisen naisen historiasta,
taiteen ja työelämän suhteesta sekä päiväunien nukkumisen kulttuurista.
Rantala on tietokirjailija ja kirjoittajaohjaaja, joka esiintyy myös lavarunoilijana
ja kirjoittaa runojen lisäksi proosaa monessa muodossa.


Osta verkkokaupasta