Kuka olisi uskonut, että minä, joka nuorempana vähät välitin viherkasveista, kirjoitan niistä kirjan? Olisin ehkä hymähtänyt hyväntahtoisesti, jos joku olisi vielä muutama vuosi sitten sanonut, että oikeastaan hurahdan kasveihin ja saan niistä suurimman osan jopa pysymään hengissä.
Kuinka usein kasvia kastellaan? Saako ruukussa kasvaja tarpeeksi valoa? Pitääkö kasvupohjassa olla muutakin kuin multaa? Mitä ne ärsyttävät lentävät öttiäiset ovat? Kirjoitin Vasta-alkajan viherkasvikirjan kaltaisilleni kasvinoviiseille ja pyrin saamaan vastauksen myös noihin itseäni askarruttaviin kysymyksiin.
Kasteluvälin tiheyttä on vaikea määrittää päivälleen ja millilitralleen tarkasti, mutta kokeilemalla kasvupohjaa muutaman sentin syvyydeltä sormella tai puutikulla, huomaa lisäsiemauksen tarpeen tai tarpeettomuuden. Voi myös testata ruukun painoa, sillä märkä multa/kasvupohja painaa huomattavasti enemmän kuin kuiva.
Kullakin kasvilla on omat suosikki valo-olosuhteensa, mutta suurin osa pärjää runsaassa hajavalossa (ikkunan lähettyvillä, muttei suorassa auringonpaisteessa).
Ja ne lentävät öttiäiset ovat harsosääskiä. Ne eivät ole kasveille vaarallisia, mutta ihmisille nimenomaan ärsyttäviä.
Valitsin kirjaan myös 14 kasvia, joilla on helppohoitoisia ominaisuuksia. Jotkin kasveista eivät ole turhan tarkkoja valaistuksen suhteen, toiset pärjäävät huolettomammallakin kastelulla ja osa suorastaan nauttii saadessaan jäädä omaan rauhaansa. Merkittävä syy valintoihini oli myös kasvien valloittavan erilaisilla lehdillä. Kirjasta löytyy niin teräväkärkisiä, suippoja kuin reikäisiäkin lehtiä; tikaspuumaisesti, luikertaen ja ryppäittäin kasvavia yksilöitä – ja kaikissa kauniissa vihreän sävyissä.
Toki kasvitkin ovat yksilöitä, eivätkä kemiat aina kohtaa. Ikkuna, jonka luo kasvi on sijoitettu, saattaakin olla kyseiselle vihertäjälle liian pieni, piirun verran liikaa pohjoiseen tai akkunasta käy veto, joka saa herkemmän huonekasvin varistamaan ehtensä. Valon määrä vaikuttaa myös kastelun tarpeeseen: kesällä melkoiseksi juopoksi osoittautunut kasvi nuuduttaa samalla annosmäärällä lehtensä talven hämäryydessä. Eivätkä juuria nakertavat tuholaiset välttämättä näy heti päälle päin, mutta vihreä toveri ilmaisee huonovointisuutensa kuihtumalla silmissä.
Aina ei voi onnistua, huolellisimmallakaan hoidolla.
Ja siinäpä mielestäni piileekin kasvien maagisuus. Vaikka kuinka haluaisimme, huonekasvit eivät ole (täysin) meidän määräiltävissämme. Mutta minkä ilon emokasvi suokaan, kun se puskee vierelleen viattoman vihreän uuden alun, joka hitaasti kiertää ryppyisen lehtirullansa auki.
Kasviharrastus ei myöskään vaadi mahdottomia kausimaksuja (ellei kasvattaja itse halua). Kaupan perusmulta käy mainioksi kasvualustaksi. Jos taas haluaa kokeilla erilaisten kasvupohjien yhdistelmiä, niin niitähän löytyy. Vihermyymälää ei (ainakaan heti alkuun) tarvitse ostaa kerralla tyhjäksi, sillä yhdestäkin kasvista saa helposti monta uutta – toki samanlaista – yksilöä ja on itse asiassa äärimmäisen mielenkiintoista nähdä verson kasvattavan pienet valkoiset juuret. Huonekasvin saa myös appelsiinin, omenan tai mangon siemenistä – tai vaikka kahvin raakapavuista.
Kasvittelun on omasta mielestäni hyvä olla nimenomaan hauskaa. Harrastuksen on tarkoitus tuottaa iloa, ei niinkään stressiä. Jos kasvi kaikesta huolenpidosta huolimatta nuupahtaa, se ei ole vaarallista, eikä se ole merkki peruuttamattomasta viherpeukalottomuudesta. Rohkeasti kokeilemalla ja kasvin käyttäytymiseen tutustumalla pääsee jo pitkälle. Armollisuus itseä ja vihreää kaveria kohtaan – ja perustietojen kertaus vaikkapa Vasta-alkajan viherkasvikirjasta – vievät vielä pidemmälle.
Runsaan hajavaloisaa kevättä!
Anne
P.S Jos innostut suuntaamaan hetimmiten vihermyymälään, muista suojata kasvisi kotiinkuljetuksen ajaksi kylmältä käärimällä se useampaan lämmittävään sanomalehtikerrokseen tai kiikuta kaveri kotiisi termokassissa.
Sanotaan suoraan: yhteiselo huonekasvien kanssa ei aina ole helppoa, vihreät ystävämme vaikuttavat välillä sangen oikukkailta, eikä tapaturmiltakaan voida välttyä. Heleä ilonpilkahdus läikähtää kuitenkin sydämessä joka kerta, kun auringonvalo siivilöityy hurmaavan erisävyisten vihreiden lehtien lomitse ja huomaat kasvin juurella varovaisen käpertävän uuden alun.
Vasta-alkajan viherkasvikirja tarjoaa tukea ja tietoa huonekasviviidakkoon astuvalle ensikertalaiselle. Mihin kiinnittää huomiota uutta kasvia hankittaessa, mitä eroa on hajavalolla ja puolivarjolla sekä kuinka mahdollisesti voi vielä pelastaa sen ylijuotetun maijan.