 |
| Tittamari Marttinen on kirjoittanut teoksia lapsille, nuorille ja aikuisille. Avoimesti sinun on hänen ensimmäinen aikuisten romaaninsa. (Kuva: Pekka Aho / Lapin kansa) |
Olen aina lukenut kiinnostuksella ihmisten parisuhdehaastatteluja eri medioista. Monet lempikirjani ja suosikkielokuvani käsittelevät lähisuhteiden dynamiikkaa. Kun aloin reilut pari vuotta sitten kirjoittaa romaaniani Avoimesti sinun, minulle oli luontevaa kertoa nimenomaan lähisuhteista. Kirjailijan näkökulmasta julkinen keskustelu ihmissuhteiden monimuotoisuudesta on antoisaa, erilaisista suhteista monogamiasta polyamoriaan puhutaan avoimesti ja ennakkoluulottomasti yhtä hyvin tietokirjoissa ja lehtiartikkeleissa kuin tosi-tv-ohjelmissa. Viimeksi mainituissa katsoja pääsee seuraamaan ihmisiä, jotka tapaavat toisensa ensi kertaa alttarilla, seikkailevat alastomina luonnontilaisella saarella tai lähtevät toiselle puolelle maailmaa elämään todeksi unelmaansa, netissä roihahtanutta rakkaussuhdetta. Tosielämän draamaa seuratessaan voi huokaista helpotuksesta, ettei tarvitse kokea kaikkea itse. Tai ehkä saada hieman lohtua siitä, että tuolla pariskunnalla on noin myrskyisää. Oma elämä voi tuntua jopa ihanan tasaiselta.
Jokainen ihmissuhde on yksilöllinen ja sillä on oma dynamiikkansa. Jokainen tietää itse, millaisessa suhteessa voi hyvin. Usein sanotaan, ettei hyvässä suhteessa tarvitse ”pienentää itseään” eikä ”himmentää valoaan”, vaan terveessä suhdetilanteessa molemmat tai kaikki osapuolet seisovat omilla jaloillaan ja elävät kukin omaa, itsenäistä elämäänsä – yhdessä. Hyvistä aikeista ja liiton avoimuudesta huolimatta kirjani päähenkilö, nelikymppinen Eva ja hänen miehensä, valtakunnassa tunnettu pariterapeutti Juha ovat ajautuneet kahden itsenäisen aikuisen elämäntavasta tilanteeseen, jossa sopimukset eivät enää päde eikä asioista osata puhua, vaikka avoimuus onkin molempien mielestä heidän suhteessaan keskeisintä.
Tekstin rytmi löytyi kirjoittamalla
Olen aiemmin julkaissut paitsi lasten- ja nuortenkirjoja myös lyhytproosaa aikuisille. Pitkän proosan rytmi löytyi kirjoittamalla ja aloinkin tämän työn aikana nauttia kirjoittamisesta aivan uudella tavalla. Minulle oli luontevaa sijoittaa tapahtumat kotikaupunkiini Rovaniemelle, jonka keskustassa ja jokirannoilla kävin usein kirjoitustyön välissä kävelyllä. Takaumissa on keskeisenä ympäristönä Helsinki, toinen itselleni rakas kaupunki. Toisinaan kirjoitin kirjaa Luostolla, välillä Ylläksellä. Tärkeä osa kirjoitusprosessiani on kuljeskella niin sanotusti ihmisten ilmoilla. Kirjailijana pidän silmät auki – ja kun johonkin satunnaiseen tapaukseen tuntuu sisältyvän jotain erityistä, tartun siihen. Ensin pyörittelen ideoita kevyesti mielessäni, sitten alan kehitellä niitä tarkemmin.
Autobiografisista lyhytproosateksteistä sukelsin puhtaaseen fiktioon, mutta monet kirjan pienistä tapahtumista kumpuavat aidoista kokemuksista, lukemistani tarinoista ja kuulemistani keskustelunpätkistä. Nuori nainen pohdiskeli eräänä päivänä kahvilassa ystävättärelleen, olisiko hän eronnut nuoruudenrakkaudestaan, jos hänelle olisi sanottu, että se olisi ollut hänen viimeinen mahdollisuutensa parisuhteeseen. Tällaiset ajatusleikit kutittelevat kirjailijan mielikuvitusta.
Alttarille jätettyjä morsiamia ja mustasukkaisia ex-puolisoita?
Päähenkilön, Evan, hahmo oli kulkenut pitkään mielessäni. Valitsin hänelle ammatin äänityöläisenä, radiotoimittajana ja podcast-juontajana, sillä minulla oli tuosta maailmasta ripaus kokemusta, vaikka ei omaksi ammatiksi saakka. Hotellissa asustavalla Evalla on aikaa tarkkailla ihmisiä ja uppoutua sattumalta kohdattujen vastaantulijoiden tarinoihin, ja hän alkaa nivoa niihin omaa tarinaansa: kuunnella myös oman elämänsä menneiden tapahtumien kaikuja herkin korvin.
Sain kirjan ensimmäisen luvun aiheen eräänä uudenvuodenyönä pienen lappilaisen hotellin pihassa, jossa ihmiset kahlasivat juhlan päihdyttäminä rakkauden ja mustasukkaisuuden kinoksissa. Tapahtumapaikkana hotelli on herkullinen: ihmisiä tulee ja menee, hetken ajan he kulkevat samoja käytäviä, asuvat vierekkäisissä huoneissa, istuvat aamiaisella lähietäisyydellä, kohtaavat toisensa aulassa. Aamiaiset, saunat, ulkoilut ja illalliset rytmittävät päivää. Evalla ei ole muita velvollisuuksia, joten hän voi keskittyä täysin itseensä. Aloin kirjoittaa romaania erosta, mutta nopeasti huomasin kiintyväni kirjan päähenkilöihin tavalla, joka esti minua kirjoittamasta suoraviivaista erotarinaa.
Ihmissuhteet ovat ehtymätön tarinoiden lähde, niihin voi kirjoittaa yhtä hyvin psykologista trilleriä kuin hienovaraista tilannekomiikkaa. Monet perinteiset romanttiset komediat perustuvat ajatukselle, että ihmisellä on yksi selkeästi määritelty rakkaussuhde ja poikkeamat sen reitiltä aiheuttavat joko tummasävyistä draamaa tai surkuhupaisaa tilannekomediaa. Rakkauden ja parisuhteen kuvastossa on kuitenkin paljon muuntelun mahdollisuuksia. Draamaa syntyy muustakin kuin siitä, että morsian jättää sulhasen alttarille tai entinen rakastettu ilmestyy pilaamaan hääjuhlat. Toinen äärilaita lienee se, että täysin avoimessa parisuhteessa kaikki on luvallista ja mahdollista – mistä sitten enää löytää draaman aineksia? Kun mukana ovat ihmisen tarpeet ja toiveet, kaikki ei mene suunnitelmien ja sopimusten mukaisesti. C´est la vie, sanoo ranskalainen. Lähisuhteiden monia ilmiöitä voi pohtia myös kirjallisuuden keinoin loputtomasti.
Aitoa draamaa kulissien takana
Kirjailijana minulle on keskeistä, että lukija voi peilata kirjaan omia kokemuksiaan ja omaa ihmissuhdetilannettaan, kuulostella omia tuntemuksiaan. Tämän kirjan taustalla ja inspiraationa on parisuhde- ja avioliittokuvauksia Ingmar Bergmanista Raymond Carveriin, Rachel Cuskiin, Carol Shieldsiin ja Anne Tyleriin.
Tähän mennessä saamani lukijapalautteen perusteella on ollut kiehtovaa huomata, millaiset asiat romaanistani ovat jääneet ihmisten mieleen; yksi lukija pohtii nimenomaan dekkarikirjailija Carlan hahmoa – henkilöä, joka ollessaan poissa on vahvasti läsnä Evan elämässä. Toinen miettii Evan ja Juhan välistä suhdetta, jonka huolella rakennettujen kulissien alla kuohuu, kolmas pohtii Evan ja valokuvaaja Arin rakkauden ja syyllisyyden täyttämää ystävyyttä.
Kirjan konflikteihin liittyy tummia sävyjä, joista kumpuaa myös hienovireistä huumoria. Eva ja Juha uskovat tarinassaan, suhteiden solmuista huolimatta, pitkän ihmissuhteen arvoon sekä henkiseen läheisyyteen; niihin ylä- ja alamäkiin, joista elämä aina koostuu. Eva on koukussa rakkauteen, vaikka ei pysty siihen yrityksistään huolimatta täysin pyyteettömästi. Tarvitseeko sellaiseen edes pystyä? Tunne-elämän herkillä alueilla ihminen on väistämättä raadollinen ja paljas. Oikeassa elämässä eivät kulissit pysy pystyssä edes Evan ja Juhan kaltaisilla ihmissuhdetaitureilla. Designin täyttämä koti on näyttämö pariskunnan patoutuneelle etääntymiselle, mutta myös heidän väliselleen hienovaraiselle huumorille ja leikkisyydelle – tai yhtä hyvin mustanpuhuvalle sarkasmille ja piikittelylle.
Evan ja Juhan parisuhdepinnan alla kuplii kuitenkin elämänmittainen ystävyys, joka tuo suhteeseen armeliaisuutta ja anteeksiantoa, vihan tunteista huolimatta myös lojaalisuutta toisiaan kohtaan. Yhteenkuuluvaisuus syntyy yhteisestä huumorista, kyvystä ottaa raskaatkin asiat toisinaan hieman kevyemmin. Mutta milloin Evan ja Juhan ihmissuhdeleikissä jokin muuttui peruuttamattomasti? Ajatus siitä, ettei menneeseen voi palata, pakottaa kulkemaan eteenpäin. Kirjailijana minusta on kiinnostavaa kuvata tapoja, joilla elämä meitä ihmisiä muovaa ja tuuppailee johonkin uuteen suuntaan. Vaikka muutos on kipeä prosessi, se on täynnä sävyjä kuin aamuruskon värjäämä taivas.
Tittamari Marttinen
 |