Kylässä Italiassa ei ole kirja, jonka kirjoittamisesta olisin pitkään haaveillut. Pikemminkin se on kirja, joka vain halusi tulla maailmaan.
Kirjan kirjoittamista sinänsä olin kyllä vuosia miettinyt, mutta minulla ei ollut selkeää ideaa mistä. Kun Tietokirjailijoiden syksyn apurahojen haun määräpäivä lähestyi, mietin jälleen kerran, mikä olisi aihe, josta oikeasti tietäisin ja haluaisin kirjoittaa niin paljon, että se kantaisi kirjaksi asti. Vastaus tuli mieleeni niin ilmiselvänä eräänä päivänä, kun olin koiran kanssa lenkillä lempipaikassani Roomassa Villa Pamphilin puistossa, että ihmettelin itsekin, miksen heti asiaa tajunnut: minähän olen täysi kylähullu.
Kirjan pohjana on siis intohimoni keskiaikaisia italialaiskyliä kohtaan. En rentoudu monen suomalaisen tapaan luonnossa, vaan minun mieleni rauhoittuu ja hartiani laskeutuvat parhaiten kapeilla mukulakivikujilla ja pienillä piazzoilla. Esittelin kirjaidean Avain-kustantamolle ja sain nopean vastauksen, että kustantamo on kiinnostunut kirjan julkaisemisesta. Vaikka Italiasta on paljon kirjoja suomeksi, pienet kylät tarjoaisivat kuitenkin uuden, raikkaan ja näkökulman maahan. Sain apurahan ja sain kustannussopimuksen, mutta kirjasta tuli loppujen lopuksi erilainen kuin alkujaan ajattelin.
Italiassa on satoja viehättäviä keskiaikaisia kyliä, joissa on matkailijoiden suosimia paikkoja enemmän monen kaipaamaa "aitoa" italialaista tunnelmaa. Tiedän, mistä puhun, sillä olen asunut Italiassa lähes 17 vuotta, ensin Pohjois-Italiassa pienessä Angeran kaupungissa Maggiore-järven rannalla ja viimeiset 13 vuotta Roomassa. Rooman turistivirtoja ja hälinää pakenen pikkukyliin aina, kun voin.
Vuodesta 2014 alkaen olen kirjoittanut blogia ”Näkymiä vihreältä kukkulalta” osin ajankuluksi, osin kertoakseni nimenomaan Rooman ja Italian tuntemattomammista paikoista kuten pienistä keskiaikaisista kylistä. Luulin, että kirjoittaisin kylistä kirjaan aivan kuin blogijuttujakin. Mutta huomasin suunnilleen kolmannen kylän kohdalla, että sama kirjoitustyyli ei toimi.
Onneksi keskiaikaisiin kyliin kätkeytyy ihan
uskomattomia tarinoita. Pysähtelin kylissä tavallista useammin rakennusten
edessä pienten ruskeiden opaskylttien luona ja luin matkailusivujen esittelyjä tarkkaan.
Poikkeuksetta joka kylästä löytyi joku yksityiskohta, joka sai etsimään lisää
tietoa. Olenkin oppinut kirjaa kirjoittaessani aivan valtavasti
kaupunkivaltioiden välisistä sodista Ranskan vallankumoukseen, Nietzschen
onnettomasta rakkaustarinasta runoilija Mary Montagun matkoihin. Historian ja
historiallisten henkilöiden lisäksi tiedän nyt, minkälainen on sakaraharjainen
torni, mykerökukkaisten sukuun kuuluva maruna-yrtti ja 6-tuntinen
kello. Lisäksi olen tutustunut lukuisiin legendoihin merirosvoista, noidista, myyttisistä
sotasankareista ja kummituksista. Rakastan pieniä kyliäni nyt jopa enemmän kuin
ennen kirjan kirjoittamista: koskaan ei tiedä, mihin keskiaikaisessa
italialaiskylässä törmää!
Halusin kirjaan mahdollisimman erilaisia kyliä. Kävin viime vuonna ainakin 44 kylässä, jossa en ollut aiemmin käynyt. Suunnitelmissani oli käydä vielä useammassakin, mutta osa kyläkierroksista oli pakko perua ennakoimattomien syiden vuoksi. Italiassa oli mm. vuonna 2022 poikkeuksellisen kuuma kevät ja alkukesä, minkä vuoksi minun oli pakko perua kylässä käynti. Lisäksi sain heinäkuussa koronan ja alkusyksystä olin muuton vuoksi ilman nettiyhteyttä ja olin varma, että tecnico tulisi käymään juuri silloin, kun en olisi kotona. Loppujen lopuksi kirjaan päätyi 21 kylää ja niidenkin valinta oli vaikeaa.
Matka ideasta kirjaksi on varmasti aina mutkaisempi
kuin alkujaan ajattelee. Tavoitteenani oli kuitenkin koko ajan kirjoittaa
sellainen kirja, jonka itse haluaisin lukea. Kun sain postin tuoman upeasti
taitetun kirjan pari viikkoa käsiini Roomassa, katselin sitä vähän
hämmästellen: ai tämmöinenkö siitä tuli.
Heli Pekkarinen
