”Elias kääntyi ja jäi tuijottamaan kiiltäväksi puunattua käytävää.
Oviriviä. Jokin sai hänet levottomaksi, eikä hän ymmärtänyt mikä –
aivan kuin hän olisi aavistanut jonkin pahanuhkaavan osaston äänettömillä käytävillä.
Vai oliko se vain aavemainen hiljaisuus, joka aiheutti painostavan tunnelman?”
Vai oliko se vain aavemainen hiljaisuus, joka aiheutti painostavan tunnelman?”
Meritta Koivisto, Sukulainen
 |
| Meritta Koivisto on helsinkiläinen kirjailija ja kansainvälisesti palkittu elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja. Hän on kirjoittanut useita jännityskirjoja sekä äänikirjoja. |
Sukulainen alkaa kuvauksella nuoresta miehestä, joka menee Dahlbyn psykiatriseen hoitolaitokseen apuhoitajaksi yövuoroon. Tunnelman luonti hetkiin lokakuisena iltana oli helppoa, sillä olen työskennellyt Tukholmassa opiskeluaikana useissakin sairaaloissa, myös yövahtina. Aavemainen tunnelma suljetulla osastolla, pieneenkin rasahdukseen havahtuminen – kaikki se palasi mieleeni aloittaessani romaanin kirjoittamisen.
Teoksen alku onkin minulle lähes aina se, minkä tiedän tarinasta ensimmäiseksi, samoin loppu. Se mitä tapahtuu niiden välillä on henkilöhahmojen, tematiikan ja dramaturgian sovittamista yhtenäiseksi draamalliseksi tarinaksi.
Itse kuulun siihen – ehkä klassiseen – joukkoon kirjailijoita, joille henkilöhahmot lähtevät viemään tarinaa eteenpäin. Siihen virtaan tulevat mukaan teemat ja tapahtumat. Tarina ikään kuin luo itseään kirjoittaessa. Mutta jokin voima kuljettaa sitä eteenpäin, se ikään kuin tulee sisältä päin, ei harkitusti, vaan aivan kuin romaanilla olisi oma tahto.
Sukulainen alkoi muotoutua hyvin nopeasti. Vallan väärinkäyttö, alistaminen ja sitä vastaan kapinointi. Naisen voimaantuminen ja rohkeus ottaa se, mitä itselle kuuluu seurauksista välittämättä. Sellaisten naishahmojen kirjoittaminen oli nautinnollista. Miksi sitten naisen asemasta kirjoittaminen nousi keskiöön? Kirjoittamishetkellä taustalla oli vaikuttamassa Me Too -liike, jota toimittajat ansiokkaasti toivat esille eri medioissa. Uskon että kirjoitetulla sanalla – ja lausutulla – on voima vaikuttaa, ja omalta osaltani pystyin tekemään sen fiktiivisen tarinan kautta.
Alistaminen vallan käytön uhriksi ei ole kuitenkaan minulle uusi teema, olen käsitellyt sitä eri näkökulmista useissa teoksissani kuten Lontoolainen rakastaja (2006, Otava), Poissa (2011, Avain) ja Sovinto (2017, Aviador, ent. nimellä Veilleux), ja myös elokuvaohjaajana käsikirjoittamassani lyhytelokuvassa Ampiaispaini (1999, Kroma Productions).
Romaani rikoskirjallisuuden genressä mahdollisti uuden näkökulman ja syntyi suomalaistaustainen henkilöhahmo, rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen Tukholman poliisissa. Tapauksen tutkija, itsepäinen ja sinnikäs oikeudenmukaisuuden puoltaja.
Aikoinaan opiskeluaikana näin läheltä suomalaisia eri ikäpolven siirtolaisia Tukholmassa ja minua kiinnosti kirjoittaa suomalaisten asettumisesta osaksi ruotsalaista yhteiskuntaa, käsitellä ruotsinsuomalaista identiteettiä ja sitä, miten suomalaisuus näkyy henkilöhahmoissa. Romaanissa Harrietin työväenluokkainen suomalainen isä Ahti edustaa aiempaa sukupolvea – nostalgiaa – ja Harriet tätä päivää. Heidän kauttaan pääsin kertomaan myös yhteiskunnassa tapahtuvista muutoksista, luokkanoususta.
Se mistä kaikesta ammensin Sukulaiseen aineistoa, on selkeytynyt tätä blogia kirjoittaessa. Ehkä romaanien maailmasta – genrestäkin riippumatta – voisi hahmottaa jotain samaa heijastuspintaa kuin mitä ihailemani ohjaajalegenda Ingmar Bergman lausui elokuvateoksistaan: ne ovat tekijänsä sielun röntgenkuvia.
Meritta Koivisto
Yövuorossa oleva hoitaja tapetaan psykiatrisessa hoitolaitoksessa Tukholman liepeillä. Samana yönä suljetulta osastolta pakenee nuori potilas. Tapausta alkaa selvittää myös Harriet Jaatinen, suomalaistaustainen 31-vuotias rikoskonstaapeli, joka on sairauslomalla työstään Tukholman poliisissa. Joku tuntuu haluavan, että juuri Harriet tutkii rikosta – mutta miksi?
Kirjailija Meritta Koivisto kuvaa mestarillisesti maarajat ylittäviä vääristyneitä perhesuhteita ja luo henkilöhahmoja, joita joko rakastaa tai vihaa.