Anna Pölkki: Ilo on terävintä varjoja vasten: elämää ja unelmia kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa
Olin saanut diagnoosin parantumattomasta psykiatrisesta sairaudesta ja minulle oli määrätty elinikäinen lääkitys. Pimeys, jota kohti katsoin, tuntui läpipääsemättömältä.
Voisinko enää koskaan olla iloinen?
 |
| Tämän blogitekstin yhteydessä Metsien kaukainen sini -teoksen maailmaan liittyviä kuvia lähimiljööstäni ja elämästäni. Alun perin haaveilin, että kirjaani olisi voinut tulla myös valokuvia, mutta kustantamon kanssa sovittiin vain tekstiä sisältävästä kirjasta. |
Ihmeellistä kyllä, tuli kevät niin kuin se oli aina ennenkin tullut, ja kävi niin, että kevätaurinko herätti minut kuin mustan maan uumenissa uinuneen pienen siemenen, joka alkoi valon voimasta itää ja kasvaa – lopulta kukoistaa.
Kesän kynnyksellä päätin tarttua luovaan ideaani ja yhtäkkiä huomasin, että olin uponnut jonnekin ihmeelliseen kauneuden ja inspiraation maailmaan, jossa saatoin kokea jälleen syvää iloa – jollain tavalla jopa syvempää kuin koskaan aiemmin. Ilo tuntui ihmeen kirkkaalta kokemaani kontrastia vasten.
Edellisenä syksynä olin kokenut elämäni syvimmän pimeyden – ensimmäisen psykoosini, ensimmäisen pakkohoitojaksoni. Sen jälkeen olin pikkuhiljaa vajonnut jonnekin kummalliseen, täysin vieraaseen olotilaan, jossa koin kadottaneeni ihmisyyteni. En tuntenut itseäni enää ihmiseksi. Minulla ei ollut ilmeitä, ei tunteita. Käsialani kutistui olemattomiin, askeleet lyhenivät, kädet jäykistyivät – minulle tuli lääkeparkinsonismi. Minulle oli määrätty psykoosin estoon lääke, joka sai minut lopulta sairaammaksi kuin sairauteni.
Prosessi kohti hidasta heräämistä ja ihmisyyteni palautumista alkoi sinä päivänä, jolloin sain kuolemantuomioni – diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, parantumattomasta sairaudesta. Kuolemantuomiosta seurasikin uusi elämä, sillä samalla pääsin sellaisen ammattilaisen käsiin, joka vihdoin ymmärsi, että söin lääkettä, jota en missään nimessä saisi syödä. Minulla oli hyvin vakavia sivuvaikutuksia. Sain uuden lääkkeen, joka sopi minulle paremmin. Toipuminen saattoi alkaa.
Mutta nyt oli ensimmäinen kevät pimeyteni jälkeen, olin jälleen elossa ja olin saanut idean, jolla oli mielestäni realistinen mahdollisuus toteuttaa suurin unelmani, kirjailijaunelmani. Kun kevään valo ja lämpö oli kypsyttänyt kuusenkerkät, tartuin kiinni unelmaani. Aloin kirjoittaa, leipoa ja valokuvata tietokirjaa minulle rakkaista kirjoista sekä kirjallisuuden inspiroimista kakuista. Talven pimeys oli poissa, kesän kauneus edessä, ja tuota kesää koristi kukkien kauneuden lisäksi myös luonnon helmassa valokuvattavat kakkuni.
Myöhemmin samana kesänä, elokuun alussa, sain toisenkin idean, jolla tavoitella unelmiani.
Aloin kirjoittaa uudenlaista päiväkirjaa, joka ei olisi minua itseäni, vaan yleisöä varten. Aloin kirjoittaa päiväkirjaa omasta elämästäni julkaisumielessä. Tähän kirjaideaan en uskonut yhtä vahvasti kuin ensimmäiseen, mutta ajattelin kuitenkin: entä jos?
Ensimmäinen kirjani Kakkuja salaisesta puutarhasta julkaistiin toukokuussa 2023 Avaimen kustantamana. Syyskuun 2024 alussa olin uuden ihmeen ja syntymän edessä: sain käsiini toisen kirjalapseni Metsien kaukaisen sinen. Kirjan, jonka kaunista kansikuvaa en ole vieläkään kyllästynyt hämmästelemään.
 |
| Metsien kaukainen sini ilmestyi elokuussa 2024. |
Elämässäni on ollut niin valoa kuin synkkiä varjoja sinä aikana, jota uusi elämäkerrallinen teokseni kuvaa, mutta kansikuvaan on vangittu se ihmeellinen kauneus sekä värien ja kukkien heleys, jota näen sekä mielessäni että ympärilläni silloin, kun elämä ja luonto näyttävät minulle kauneimmat kasvonsa. Joskus metsien kaukainen sini on kirkas kuin kesäpäivä ja unelmat – vaikka toisinaan se voi olla tummaa kuin yö.
On varmasti monia, joille oman kirjan käsiin saaminen on suuren unelman täyttymys, mutta omaa unelmaani tulkitsen myös varjojani vasten: tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että olen onnistunut toteuttamaan kirjailijaunelmani siitä huolimatta, että olen vakavasti sairas ja virallisesti työkyvytön.
Kaikille ihmisille on tärkeää etsiä elämään asioita, jotka antavat iloa, lohtua ja merkitystä. Niin me jaksamme paremmin, säilymme terveempinä. Erityisen korostuneeksi sellainen tarve tulee, jos on psyykkisesti sairas. Silloin on erityisen tärkeää löytää asioita, jotka saavat iloitsemaan ja hengittämään. Asioita, jotka eheyttävät sairastunutta mieltä, antavat tilaa toipumiselle ja edes hieman helpommalle huomiselle.
Kirjallisuuden ja hiljaisen sanojen maailman lisäksi luonto on minulle tärkeä elementti, josta olen ammentanut voimaa koossa pysymiseen ja eheytymiseen.
 |
| Metsän keskellä asumisessa on vain yksi varjopuoli: minua pelottaa jakaa reviirini karhujen kanssa. |
Onneksi luontokokemuksia ei tarvitse etsiä kaukaa. Asun metsän keskellä eteläsavolaisella maaseudulla, pienessä punaisessa talossa suuren puutarhan ympäröimänä. Jos haluan nähdä ja kokea luontoa, avaan vain oven ja astun ulos omaan vihreään paratiisiini – siellä se on ja odottaa minua.
Koen eläväni etuoikeutettua elämää, kun saan asua keskellä metsää vain puut ja kukkaset naapureinani. Muita taloja ei ole näköpiirissä kuin omamme. Tämä ei tunnu minulle itsestäänselvyydeltä, sillä olen entinen kaupunkilainen, jonka avioliitto on vienyt varsinaissuomalaisesta kaupunkimiljööstä keskelle Savon metsiä.
Oikeastaan juuri metsän keskellä asuminen oli kokemus, jota halusin lähteä päiväkirjateoksessani kuvaamaan. Ajattelin, että se on kokemus, joka erottaa minut suurimmasta osasta muita ihmisiä ja josta voisi siksi olla kiinnostavaa kirjoittaa.
Ihan aluksi en tiennyt tai arvannut kirjoittavani myös mielenterveydestä. Ensimmäinen työnimi käsikirjoitukselle olikin Elämää metsässä, viittauksena 1800-luvulla eläneen transsedentalistifilosofin Henry David Thoreaun samannimiseen kirjaan, josta on muodostunut amerikkalaisen kirjallisuuden klassikko ja jossa kirjoittaja kuvaa omaa kokemustaan metsän keskellä asumisesta, täysin sivistyksen ulkopuolella.
Kirjallisuus ja kirjallisuusviittaukset ovat minulle tärkeitä, ja ne ovat olennainen osa myös uutta kirjaani. Lopullinen nimi Metsien kaukainen sini onkin viittaus kirjailija Anni Swaniin, jonka jättämää kulttuuriperintöä vaalitaan huolella täällä nykyisessä kotikunnassani Kangasniemellä. Ensimmäinen lukuni alkaa Swan-sitaatilla, sellaisella, jossa Pikkupappilassa-kirjan Ulla lausuu voimafraasiaan, metsien kaukaista sineä.
Koska luonto on minulle hyvin tärkeä ja minusta on sekä helppoa, mukavaa että merkityksellistä kirjoittaa luonnosta, päätin ryhtyä tavoittelemaan kirjailijaunelmiani luontoon, puutarhaan ja vuodenkiertoon keskittyvällä päiväkirjateoksella.
Melko pian kuitenkin huomasin, että tietenkin kirjoitan kirjaa myös mielenterveysongelmista, elämästä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. Oikeastaan sitä ei voisikaan rajata pois, sillä mielenterveysongelmani heijastuvat myös vahvasti siihen, miten koen ja katson luontoa. Siihen, miten etsin sieltä vastavoimaa ja pehmeyttä elämän tummille sävyille, kuinka etsin luonnosta kauneutta jaksaakseni elää.
Olen romantikko, ja luontosuhdettani värittää vahva kauneuden kokemuksen janoaminen – sen olen omaksunut osaksi omaa elämääni lempikirjallisuushahmoltani Vihervaaran Annalta. Luonnossa aistini heräävät ja avautuvat ottamaan vastaan pieniä ihmeellisiä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi ja tarjoavat hyvin syviä merkityksellisyyden kokemuksia. Tuulen suhina koivujen latvuksissa voi olla kauneinta musiikkia, kastehelmi kielon lehdellä voi lähes riipiä sydäntä kauneudellaan. Kevään ensimmäinen maasta ponnistava tulppaaninkärki saa puolestaan kiljumaan hämmästyksestä ja riemusta.
Kirjallisuus ja kirjallisuusviittaukset ovat minulle tärkeitä, ja ne ovat olennainen osa myös uutta kirjaani. Lopullinen nimi Metsien kaukainen sini onkin viittaus kirjailija Anni Swaniin, jonka jättämää kulttuuriperintöä vaalitaan huolella täällä nykyisessä kotikunnassani Kangasniemellä. Ensimmäinen lukuni alkaa Swan-sitaatilla, sellaisella, jossa Pikkupappilassa-kirjan Ulla lausuu voimafraasiaan, metsien kaukaista sineä.
Koska luonto on minulle hyvin tärkeä ja minusta on sekä helppoa, mukavaa että merkityksellistä kirjoittaa luonnosta, päätin ryhtyä tavoittelemaan kirjailijaunelmiani luontoon, puutarhaan ja vuodenkiertoon keskittyvällä päiväkirjateoksella.
Melko pian kuitenkin huomasin, että tietenkin kirjoitan kirjaa myös mielenterveysongelmista, elämästä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. Oikeastaan sitä ei voisikaan rajata pois, sillä mielenterveysongelmani heijastuvat myös vahvasti siihen, miten koen ja katson luontoa. Siihen, miten etsin sieltä vastavoimaa ja pehmeyttä elämän tummille sävyille, kuinka etsin luonnosta kauneutta jaksaakseni elää.
Olen romantikko, ja luontosuhdettani värittää vahva kauneuden kokemuksen janoaminen – sen olen omaksunut osaksi omaa elämääni lempikirjallisuushahmoltani Vihervaaran Annalta. Luonnossa aistini heräävät ja avautuvat ottamaan vastaan pieniä ihmeellisiä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi ja tarjoavat hyvin syviä merkityksellisyyden kokemuksia. Tuulen suhina koivujen latvuksissa voi olla kauneinta musiikkia, kastehelmi kielon lehdellä voi lähes riipiä sydäntä kauneudellaan. Kevään ensimmäinen maasta ponnistava tulppaaninkärki saa puolestaan kiljumaan hämmästyksestä ja riemusta.
 |
| Kauko-kissa |
Jossain vaiheessa kirjoitusprosessia tajusin, että juuri mielenterveys on yleisöä ajatellen tärkein ja painavin teema, eniten mielenkiintoa herättävä. Tajusin, että juuri mielenterveysteemalla tulen myymään kirjani kustantajalle ja lopulta lukijoille. Niinpä ryhdyin korostamaan ja vahvistamaan mielenterveyteen liittyviä teemoja käsikirjoituksessani. Myönnän: tässä kohtaa minua ohjasi silkka kirjallinen laskelmointi!
Mutta ennen kaikkea Metsien kaukainen sini on kirja, joka on syntynyt rakkaudesta luontoa sekä maailman ihmeellistä kauneutta kohtaan. Alkuperäinen ajatukseni on yhä vahvasti läsnä valmiissa kirjassa, mutta kirjan teemat ovat kasvaneet yhä useampaan suuntaan, tehneet teoksesta moniuloitteisemman.
Alun perin kuvittelin kirjaideani paljon valoisammaksi ja keveämmäksi teokseksi. Lopulta tekstiin kasvoi mukaan myös sellaista synkkyyttä, josta olin hämmästynyt: uskalsinko minä todella kirjoittaa tämän kaiken? Kustannustoimittajani sanoin teosta kannattelevat sekä kauneus että tummuus. On ollut hienoa ja myös liikuttavaa kuulla, miten syvältä teos on monia lukijoita koskettanut.
Kirjassa päästään kurkistamaan psykiatrisen sairaalaan seinien sisälle ja psykoottisen ihmisen mieleen, mutta yhtä lailla siinä päästään itkemään onnesta keväiseen metsään, jossa esiin ryöpsähtävä vihreys saa kaiken tuskan kaikkoamaan.
Metsien kaukainen sini on kirja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja psykooseista, mutta yhtä paljon tai jopa enemmän se on kirja kantarelleista, villivadelmista, taivaan sävyistä, metsän vihreydestä, sammaleen pehmeydestä, hiirenkorvien itkettävästä ihmeellisyydestä, tuulen suhinasta, ruusujen kauneudesta ja keijukaisten kuiskeesta.
Mutta ennen kaikkea Metsien kaukainen sini on kirja, joka on syntynyt rakkaudesta luontoa sekä maailman ihmeellistä kauneutta kohtaan. Alkuperäinen ajatukseni on yhä vahvasti läsnä valmiissa kirjassa, mutta kirjan teemat ovat kasvaneet yhä useampaan suuntaan, tehneet teoksesta moniuloitteisemman.
Alun perin kuvittelin kirjaideani paljon valoisammaksi ja keveämmäksi teokseksi. Lopulta tekstiin kasvoi mukaan myös sellaista synkkyyttä, josta olin hämmästynyt: uskalsinko minä todella kirjoittaa tämän kaiken? Kustannustoimittajani sanoin teosta kannattelevat sekä kauneus että tummuus. On ollut hienoa ja myös liikuttavaa kuulla, miten syvältä teos on monia lukijoita koskettanut.
Kirjassa päästään kurkistamaan psykiatrisen sairaalaan seinien sisälle ja psykoottisen ihmisen mieleen, mutta yhtä lailla siinä päästään itkemään onnesta keväiseen metsään, jossa esiin ryöpsähtävä vihreys saa kaiken tuskan kaikkoamaan.
Metsien kaukainen sini on kirja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja psykooseista, mutta yhtä paljon tai jopa enemmän se on kirja kantarelleista, villivadelmista, taivaan sävyistä, metsän vihreydestä, sammaleen pehmeydestä, hiirenkorvien itkettävästä ihmeellisyydestä, tuulen suhinasta, ruusujen kauneudesta ja keijukaisten kuiskeesta.
Se on myös kirja vuodenaikojen vaikutuksesta mieleen. Minun kohdallani kaksisuuntainen mielialahäiriö reagoi selvästi vuodenaikoihin ja valon määrään. Joka vuosi koen niin syksyn, talven, kevään kuin kesänkin hyvin konkreettisesti ja kouriintuntuvasti kehossani ja aivoissani. Vuodenaikoihin liittyvä vahva elämän ja kuoleman symboliikka ei ole minulle pelkkää runouden metaforaa, vaan jotain, minkä elän ja koen joka vuosi.
Ja tietenkin Metsien kaukainen sini on myös kirja rakkaudesta kirjallisuuteen sekä kirjoittamisen voimasta. Sillä lopulta juuri kirjoittaminen on minulle suurin valo, jolla taistella pimeyttä vastaan.
Nyt kun kirja on jo julkaistu ja olen peilannut kirjoittamaani vasten omaa nykyistä elämääni, olen samalla pysähtynyt sen oivalluksen äärelle, että elämäni ja sairauteni on onneksi kulkenut paljon helpompaan suuntaan niistä hetkistä, jotka olen tallentanut kirjaani.
Samalla olen pysähtynyt pohtimaan, kuinka suuri rooli kirjoittamisella ja kirjailijaunelmilla on ollut paremman voinnin ja tasapainon löytymisessä.
Elämä on niin monisäkeinen kokonaisuus, että tarkkaa vastausta on vaikea tietää. Mutta uskon, että kirjoittamisessa ja unelmissa on todella voimaa. Voimaa parempaan elämään.
Anna Pölkki
