Joulu on taas ovella, mutta maailma ympärillämme ei ole laskeutumassa lempeään joulun aikaan eikä vanhan joululaulun sanoin rauhaa, vain rauhaa kellot nyt soi. En voi olla ajattelematta, miten ympärillämme myrskyävät synkät uhkakuvat musertavat lapsia muutenkin kuormittavan arjen keskellä. Ja lasten kuitenkin pitäisi saada ja voida odottaa joulua iloisina ja huolettomina. Huolen aiheeksi saisi riittää mielessä pyörivä kysymys, olenkohan ollut tarpeeksi kiltti siihen, että Joulupukki toisi sen eniten toivomani lahjan.
Minun toiveeni
ja unelmani on, että Rosmariini-kirjojeni avulla lapset voisivat omassa joulun odotuksessa ja joulussa pujahtaa
hetkeksi piiloon pahaa maailmaa salaperäiseen satumaailmaan, jossa
peuhataan puhtaassa lumessa, keksitään kujeita ja kepposia, pidetään huolta
ystävistä ja hurjienkin seikkailujen jälkeen voidaan palata turvallisesti kodin
lämpöön.
Rosmariini-kirjojeni
pieni, touhukas tonttutyttö syntyi jo yli 30 vuotta sitten, kun omat lapseni
olivat pieniä. Lapsillani oli vekkuli tapa kinuta minulta iltaisin satua
”omasta päästä”. Usein iltasaduksi kertoilin, joskus kovinkin väritettyjä
tarinoita 1950-luvun maalaislapsuudestani, joka 80-luvulla syntyneistä
lapsistani kuulosti varsin ihmeelliseltä ja eksoottiselta.
Kun oman
lapsuuteni seikkailut, keppostelut, kujeilut sekä joskus myös armottomat
nuhtelut ja kurinpalautukset oli moneen kertaan muisteltu, mutta vaatimukset
omien tarinoiden kertomiseen jatkuivat, kehitin avukseni mielikuvitushahmon,
vauhdikkaan tonttutyttö Rosmariinin, joka asui Korvatunturin rinteellä,
pienessä, vain kolmen perheen asuttamassa tonttukylässä lähellä Joulupukin
päämajaa ja -pajaa.
Siitä alkoi
Rosmariinin tarina. Minulle on aina ollut helppo mielikuvitella itseni kokonaan
toiseen todellisuuteen. Näen tarinat päässäni kuvina, kerron tai kirjoitan vain
ylös kaiken sen, mitä mielikuvissani tapahtuu. Rosmariinin todellisuus on elää
Mausteisen tonttuperheen yhdeksäntenä tyttönä, omistaa suloinen pikkuveli
Lipstikka ja rakkaat isovanhemmat
Mumma ja Kumma. Onpa hän saanut naapureikseen niin ikään lapsiperheet Karkkiset
ja Kukkaiset, joten kavereita pienessä kylässä riittää, ja heidän kanssaan
touhuamalla ja seikkailemalla joulunodotus tuntuu lyhyemmältä. Ja kun kaikki
tapahtuu niin maagisessa ympäristössä, kuin Lapin tuntureilla, totta kai seikkailuihin
tonttujen ja Joulupukin lisäksi sukeltavat noitanainen Anelma, noitapoika
Peeveli, Pyrypoika, Tuiskutyttö ja Pyrykuningatar. Ja ennen kaikkea Rosmariinin ja Lipstikan jo ensimmäisessä
Rosmariini-kirjassa pyörittelemä lumiukko, josta on ajan myötä tullut
Rosmariinin uskottu ystävä ja huikeiden seikkailujen mahdollistaja.
Rosmariini syntyi seikkailemaan lyhentääkseen omien lasteni joulunodotusta. Hän ei touhunnut vain iltasaduissa, vaan monet tärkeät vuodet hän toimi myös joulukalenterin toteuttajana. Ensimmäisestä päivästä aina aattoon asti Rosmariini yön aikana hipsuteli kodissamme ja sujautti pienen paketin molemmille aamiaispöytään. Paketista saattoi paljastua kynä, kumi tai tarra, useimmiten karkki, mutta joka kerta mukana oli kirje. Kirjeessään Rosmariini kertoili, että oli ilolla laittanut merkille hyvin tehdyt koulutehtävät ja ilman suurempaa erimielisyyttä sujuneet leikit. Ja saattoi siellä olla huomautus myös jostakin asiasta, jossa petraaminen voisi kummasti varmistaa joulutoiveiden toteutumista.
Mutta kuinka
Rosmariini sitten pääsi pujahtamaan kansien väliin? Sattuman satoa. Olimme
kerran ystäväperheemme kanssa viettämässä loma-aikaa kesämökillä. Tosiaan, oli
kesä, mutta lapset, yhteenlaskettuna viisi, vaativat, että minä kertoisin
iltasadun, ja tietysti Rosmariinista. Hipsin lasten kanssa mökin parvelle ja
aikuiset jäivät rupattelemaan omiaan tupaan.
Antauduin
mielikuvituksen vietäväksi ja kerroin tarinaa
siitä, kuinka noitanainen Anelma oli siepannut Rosmariinin ja Lipstikan
ja piti heitä vankinaan omassa mökissään. En ollenkaan huomannut, että tupa
alhaalla oli hiljentynyt ja myös
aikuiset kuuntelivat tarinaani. Sitten tuli aika toivottaa lapsille hyvää yötä
ja luvata, että tarina jatkuu huomenna. Silloin alakerrasta kuului suorastaan
hätääntynyt toive: ”Sirkka, älä lopeta vielä! No, siitä seurasi myös
keskustelu, että minun pitäisi ehdottomasti kirjoittaa Rosmariinin tarinat
ylös. Ajatus jäi kytemään, mutta tuohon aikaan perheessämme elettiin ns.
ruuhkavuosia, eikä minulla ollut harmainta hajua siitä, millä ajalla vielä
satujakin kirjoittelisin. Mutta löytyihän se aika jostakin, joten
Rosmariini-sarjan ensimmäinen kirja, jossa ovat juuri ne omille lapsille
kertomani tarinat, pääsivät kuin pääsivätkin kansien väliin, tosin vasta vuonna
2007.
Seuraava Rosmariini sai odottaa tarinoita monta vuotta, aina siihen asti, että onnekseni sain vuoden välein kolme ihanaa lastenlasta ja taas koitti iltasatujen aika. Lapsenlapsieni innoittamat ja heille kertomani tarinat on koottu sarjan toiseen osaan, Rosmariini ja valkoinen joulu, joka ilmestyi vuonna 2021. Kustantajan löytäminen tarinoilleni ei kuitenkaan ollut helppoa, joten päätin joka tapauksessa toteuttaa lapsenlapsille kirjan. Niinpä näpersin nuket kaikista kirjan päähenkilöistä ja Mausteisen perheen pihapiirin taloineen, kuvasin ne ja tein tarinoista ja kuvista valokuvakirjan.
Hyvä ystäväni näki
ja luki kirjan, jonka olin suunnitellut antavani joululahjaksi lapsenlapsille.
Hän oli vahvasti sitä mieltä, että minun kannattaisi vielä yrittää löytää
kustantaja ja sitä kautta saada tarinat ilahduttamaan muitakin kuin kolmea omaa
lukijaani. Niinpä jälleen onnellisten sattumien summana löytyi Avain-kustantamo
ja superlahjakas kuvittaja Olga Badulina, joka on taikonut mielikuvani
seikkailijoistani ja tunturimaisemista uskomattoman ihaniksi kuvituksiksi nyt
jo neljään Rosmariini-sarjan kirjaan. Rosmariini
ja valkoinen joulu -kirjan lisäksi ovat ilmestyneet Rosmariini ja kadonnut lumiukko, Rosmariini ja
joulutoiveiden arvoitus sekä tänä syksynä uusin Rosmariini ja metsänväen joulu.
Toivon, että Rosmariinin seikkailut salaperäisessä ja kiehtovassa satumaailmassa ruokkisi
myös lapsen omaa mielikuvitusta. Sukeltaminen mielikuvitusmaailmaan voi tarjota
lempeän levähdyspaikan arkitodellisuudesta. Joulupukki ja tontut ovat
mielikuvituksen tuotteita, fantasiaolentoja. Niissä maissa, joissa joulupukki
liitetään joulun perinteisiin, Joulupukki ja tontut elävät jossakin
pohjoisessa, kenties napapiirillä. Haluan omilla saduillani ankkuroida sen
ainoan ja oikean Joulupukin juuri Suomen Lappiin, Korvatunturille, jossa asuva
Joulupukki saa vuosittain yli puoli miljoonaa toivomuskirjettä lapsilta ja myös
aikuisilta ympäri maailmaa. Napapiirillä sijaitsevan Joulupukin Pajakylän
Pääpostista kerrotaan, että näissä kirjeissä toivotaan usein myös rauhaa. Sitä
en ihmettele.
Rauhaisaa joulunaikaa, iloa ja valoa!
Sirkka ja Rosmariini
Kuva: Mikko Knuutila