Kirjallisuuden maailmassa byronisti rypee maailmantuskan alhossa, häntä repivät sietämättömät syyllisyyden tunnot.
Tämänkaltaisen melankolisen antisankarin jumalhahmo on tietenkin lordi Byron (1788–1824), joka toi romanttiseen runouteen puoliomaelämäkerrallisen mieshahmon, homme fatal -tyypin. Miehen, joka menee eikä meinaa, mutta kantaa kuitenkin sisällään suurta ja salaperäistä surua.
Tämänkaltaisen melankolisen antisankarin jumalhahmo on tietenkin lordi Byron (1788–1824), joka toi romanttiseen runouteen puoliomaelämäkerrallisen mieshahmon, homme fatal -tyypin. Miehen, joka menee eikä meinaa, mutta kantaa kuitenkin sisällään suurta ja salaperäistä surua.
 |
| Byronin kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Lordi_Byron |
Byronin nimeen törmää nykyään harvoin, jos jossakin, niin yleensä liittyen Mary Shelleyn Frankensteinin (1818) syntyvaiheisiin. Historian ironiaa on tietenkin siinä, että kun Byron, runoilija Percy Shelley ja Mary viettivät joutilaan luokan elämää Byronin Sveitsin huvilalla ja huvittivat toisiaan kummitustarinoilla, tapaamisesta on jäänyt parhaiten muistiin kirjallisen maineensa tuolloin jo vakiinnuttaneiden herrojen sijasta Maryn nimi. Hän kun kertoi sen lopulta aikaa kestävimmän tarinan.
Byronille lienee silti edelleen tilausta, jos ei kaikkien kirjoittamiensa runoelmien niin moninaisen elämäntyylinsä ja elonpolulle mukaan tarttuneiden ihmisten ja olosuhteiden kautta. Keskusteluun vammaisuudesta, sukupuolen moninaisuudesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta Byron toimii varmasti myös hyvänä sisäänheittotuotteena.
Byron oli aatelinen, jota synnynnäinen jalkavammakaan ei estänyt osallistumasta lukuisiin liikunnallisiin rientoihin nyrkkeilystä ratsastukseen, uhkapeleistä petipuuhiin. Hän oli seikkailija, poliitikko, runoilija ja hedonisti, joka herätti huomiota ja paheksuntaa niin radikaaleilla yhteiskunnallisilla mielipiteillään kuin mies- ja naisrakastajiensa määrällä. Siinä sivussa, tai kaikesta koheltamisestaan huolimatta Byronin onnistui luoda mittava kirjallinen tuotanto. Kohtalonsa hän koki osallistuessaan vapaaehtoisena Kreikan vapaustaisteluun turkkilaisia vastaan.
Oman osuutensa Byronin hahmon, jos ei runouden henkiin herättämisessä suoritti tuoreessa Paris Reviewn numerossa kanadalainen kirjallisuudentutkija Arden Hegele. Valmistellessaan kirjailijan elämänkertaa eteen sattui arkiston kätköistä pinkka Byronille kirjoitettuja kirjeitä. Niiden kirjoittajalla, 15-vuotiaalla kreikkalaisella Nicolas Giraudilla, oli vuodenpäivät kestänyt intohimoinen suhde maineeltaan jo kyseenalaisen "hullun, pahan, vaarallisen runoilijan" kanssa.
Kyseessä lienee ollut Byronin ensimmäinen vakava homosuhde, joka kesti sen ajan, kun runoilija viihtyi Välimeren maisemissa, erityisesti Ateenassa. Kun suhde alkoi herättää liikaa huomiota, oli aika palata Englantiin. Vielä koulua käyvä Giraud vieraili muutaman kerran "mestarinsa" ja "hyväntekijänsä" luona, mutta lopulta Byron sai hankittua rakastetulleen paikan eräässä taidekoulussa Maltalla. Byron suositteli Giraudille myös englannin opiskelua, jotta he oppisivat ymmärtämään toisiaan paremmin.
Tutkijan arkistosta esiin kaivamat kirjeet kertovat tarinan nuoresta miehestä, vasta pojasta, joka englannin, italian ja kreikan kielen sanoja kirjeisiinsä sekoittaen odottaa ja kaipaa rakastettuaan. Tiettävästi Byron vastasi vältellen ja harvakseltaan Giraudille, kunnes lopetti suhteen tylyyn hiljaisuuteen. Kirjallisella kentällä meni nyt kovaa ja maine naistenmiehenä ei saanut tärveltyä.
 |
| Kuva kirjeestä on kuvakaappaus osoitteesta: https://www.theparisreview.org/blog/2026/01/23/love-letters-from-lord-byrons-boyfriend/ |
Rakastettunsa jättämä Giraud sai lopulta potkut koulusta ja palasi Ateenaan. Byron julkaisi kohta läpimurtoteoksensa Childe Harold's Pilgrimage (1818) ja jättipotteja riitti niin salongeissa kuin palatseissa.
Kuten arvata saattaa, Byronin ja Giraudin suhteen luonne on ollut monen kiistelyn kohteena 1800-luvulta lähtien. Giraudista itsestään tiedetään kovin vähän, ei myöskään hänen myöhemmistä elämänvaiheistaan. Toisin on Byronin kohdalla, vaikka kovin monelle tuottaa edelleen tuskaa nähdä suuren taiteilijan takana myös ihminen, byronisti kaikkine karvoineen. Sehän on kuin katsoisi peiliin ja kuvaan aikamme ihmisestä.
Pekka Vartiainen
Kuten arvata saattaa, Byronin ja Giraudin suhteen luonne on ollut monen kiistelyn kohteena 1800-luvulta lähtien. Giraudista itsestään tiedetään kovin vähän, ei myöskään hänen myöhemmistä elämänvaiheistaan. Toisin on Byronin kohdalla, vaikka kovin monelle tuottaa edelleen tuskaa nähdä suuren taiteilijan takana myös ihminen, byronisti kaikkine karvoineen. Sehän on kuin katsoisi peiliin ja kuvaan aikamme ihmisestä.
Pekka Vartiainen
Kirjallisuuden dosentti Pekka Vartiainen on perehtynyt kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen monipuolisesti.Vartiaiselta on aiemmin julkaistu kirjallisuutta käsitteleviä tietokirjoja ja esseistiikkaa. Hän asuu Naantalissa. Esikoisromaani Murhakertomuksen anatomia ilmestyi 20.2.2026.
Murhakertomuksen anatomia on tosielämän tapausta kuvaava kertomus murhasta, josta tuli tarina, ja kertomus kirjailijasta, joka halusi kurkistaa tarinan taakse. 920-luvun Berliinissä nainen haluaa eroon väkivaltaisesta miehestään ja syöttää tälle rotanmyrkkyä. Nainen on rakastunut ja unelmoi uudesta elämästä toisen naisen kanssa. Mies kuolee, nainen vangitaan ja kohta yleisö saa lehdistä luettavakseen tapauksen herkullisimmat yksityiskohdat. Samaan aikaan tunnettu kirjailija kamppailee ristiriitojensa kanssa ja kirjoittaa romaania myrkkymurhasta.